Nro 64
 SAASTE


Kuva / runo-torstain haaste oli  SAASTE

Tällä parvekkeella styroksi lämmittää peppua ja savu keuhkoja.
 Lattia on kylmä, mutta ilma parvekkeen katon alla lämmin.
 Yksi tuoli on pyhitetty tälle nautintoaineelle ja sen  jäämille.
Kurkkupurkkeihin on säilötty veteen ( joskus lisätään vettä )
 muutenkin hyvin säilyviä tupakantumppeja sekä tuhkaa
 Täällä vietetyissä tuokioissa on varmaankin parannettu paljon maailmaa
 ja "otettu raitista" ilmaa savun vastapainoksi,
ihasteltu tauoilla kaiteelle istutettuja kukkia ja katseltu kaunista säätä,
 joskus kuunneltu sateen ropinaa.
Kuunneltu käen kukuntaa ja seurattu talitintin pesänrakennupuuhia
ja polteltu eräskin mustanpuhuva aski tupakkaa.

 Huomautan, etten ole tupakanpolttajien vihaaja,
se on jokaisen henkilökohtainen ja oma asia,
 mutta
 parvekkeelle voisi joskus haluta mennä joku,
 joka haluaisi sitä raitista ilmaa ilman tupakantumppeja ja sitä hajua.
 Parveke on yhteinen kaikille myös työtovereille sekä asukkaille.
Sitä taitaa sokeutua jollekin asialle,
 eikä huomaa ottaa toisia huomioon.
Alla olevaan peltipurkkiin kertyy roskia juoduista kahvimukeista
ja tyhjistä tupakka-askeista
ja sen tyhjennys näyttää viivästyvän,
 koska se aina pursuaa yli.

Kuva / runo-torstain haaste oli PORTAAT.

Tämä kissa istuu portaiden sivulle asetetulla tasaisella kivellä,
jonka tarkoitus on ollut helpottaa kulkua myös sivultapäin.

 Kuva on mummolani rappusilta,
 ei minun mummolani aivan "oikeassa merkityksessä",
mutta kuitenkin, talon toiselta puolen.
Otettu menneeltä syksyltä kun teimme karpaloreissun läheiselle suolle.
Tämä vanha rakennus on ollut tältä puolen tyhjillään nyt kolmisen vuotta,
toiselta puolen yli 20 vuotta.
Tässä talossa on asunut serkukset ja toinen puoli on äitini lapsuuskoti.

Talo on siitä erikoinen,
että sen omisti kaksi perhettä ja molemmissa oli 12 lasta
 ja maatilojen raja tässä kohdalla kulki keskellä taloa.
On siinä ollut viskettä rajalla,
 mutta ei paljon rajariitoja ainakaan kuulopuheiden kertomana.

Naapurin puolella on varmaankin käyty vielä kesän aikana,
 koska vanhaan ruosteiseen pataan on kylvetty kehäkukkia,
 joista viimeinen taitaa kukkia vielä ennen talventuloa.
Kissa istui rappusilla ja mourusi hyvänäpitoa
vaan ei kuitenkaan päästänyt viittä metriä lähemmäs.
 Liekö ollut talon kissa aikoinaan vai lähitaloista,
 mutta selvästi se oli osin ainakin villiintynyt.
Hyvinvoivan oloinen ja hyvässä karvassa se oli.
 Oveen on aikanaan tehty kulkuaukko juuri kissalle
 ja sillähän voi olla vaikka minkälainen hiirifarmi sisällä kaitsettavana,
 ei se ainakaan nälkää ole nähnyt.

Pihamaa kasvaa pitkää ruohoa
ja rakennus on tullut matkansa päähän.
Seinät harmaantuu kuin elämäkin
ja jää elettynä taka-alalle ja muistoihin,
 jotka nekin häviävät vuosien saatossa jonnekin kaukaisuuteen.
Muistoja lapsuudesta herättää tämäkin kuva
 ja muistoissa on mukava piipahtaa aina silloin tällöin.
ps. kuva löytyy myös blogikirjoituksissani aiemmin

Nro 66
 KUVA,
 JOTA KENENKÄÄN EI PITÄNYT NÄHDÄ

Mitä nuo ovatn ne lähestyvät kovaa vauhtia ?

Outoja olioita, täynnä valoa ...

Runo-torstai
SANAT, JOITA KENENKÄÄN EI PITÄNYT KUULLA

SANAkukkanen,
jota kenenkään ei pitänyt kuulla,
 oli pieni siemen,
jolle annoin kasvualustan sydämessäni.
Vaalin sitä hellien nuoren kapinoivalla,
elämää kokemattomalla uhmalla,
joka teki kipeää rakkaimmilleni.
Se iti hyvin ja kasvoi nopeasti
tehden uusia sanoja,
jotka muodostivat jo pian lauseen.
Kastelin ja lannoitin sitä ahkerastimonia vuosia rumilla sanoilla ja teoilla
ja siitä kasvoi suuri komea "horsma."
Kylväessäni en tiennyt elämästä paljon mitään
 ja vannoin aina omia valojani,
joiden pohjalta eläisin juuri niinkuin haluaisin.
Ne sanat eivät olleet kauniita sanoja,
joita kannoin sydämessäni.
Ne voi kiteyttää yhteen sanaan:
KATKERUUS.
Silloin kauan, kauan sitten sydämmeni täyttyi ääriään myöten
ja oli pakahtua sinne sullottuihin lausumattomiin sanoihin
 Ne eivät olleet enää hallinnassani ja riistäytyivät sieltä kuultaviksi.
Niitä oli paljon, paljon...luulin hukkuvani niihin.

Valtoimenaan ne ryöppysivät suustani kuin pato olisi murtunut.

Oikeutettua katkeruutta ei olekaan,
olen sen oppinut elämässäni.
Tuomarina en voi olla kenellekään,
mutta on etuoikeus pyytää anteeksi

saada anteeksi,
ja antaa anteeksi.
molempien.
Oma eletty elämä on opettanut sen, antanut siihen mahdollisuuden
ja olen sen käyttänyt.

ANTEEKSI-sana on kaunis sana
ja se tuo perässään paljon, paljon
muita kauniita kauniita sanoja,
joita kaikkien tahtoisi kuulevan.
ELÄMÄ  opettaa !
Tekee sen joskus  - kauniisti - luonnollisesti.

Nro 67
 JATKA KUVASTA



Oma kuvani on otettu metsästä,
jossa liikun usein, mrjastaen, sienestäen
 tai ihan muuten vain koiran kanssa kävellen.
Siinä on parrusilta lammelta tulevan suuren ojan ylitse.
 Virtaavaa vettä täytyy aina jäädä ihastelemaan
ja nuorta koivikkoa metsätien laitamilla
katselee sinitaivasta vasten mielellään.
Oja rajoittuu toiselta puolen suomaastoon,
jossa tuoksuu lapsuusajan tuoksut,
vahvat suopursut ja muut suon hajut.
Tämä metsätie on rauhallinen  ja sillä astellessa
voi kuulla sitä hiljaisuutta, missä mikään ääni ei ole soraääni.

 Se on metsän omaa sydäntä ja mieltä hoitavaa kieltä.
Metsässäni  ei tarvita merkkivaatteita eikä minkäänlaisia tehostimia
kuullakseen ja tunteakseen jotain aivan erityistä.

Kuva / runo-torstain haaste oli JATKA KUVASTA


Ylläpidon kuva tuo mieleeni polun,
 joka johtaa tuntemattomaan.
Siinä ei ole mitään pelottavaa,
vaikka se johtaakin varjoon ja pimeään.
 Polulle paistava valo on kuin vierellä kulkeva enkeli,
 jonka matkassa taivallus on turvaisaa.
 Polku kutsuu kulkijaa nousemaan sitä ylöspäin
luottaen elämän kantavaan voimaan
 kulkea varjoistenkin polkujen kautta uuteen valoon.

Huominen päivä on salattu,
mutta eilisestä on aina silta
 tämän päivän ja hetken kautta myös huomiseen.
Sillan jälkeen polku jatkuu
ja mutkan takaa tulee uusi huominen.
Ajattelen kulkevani tuota polkua
 ja vaikka se tuntuukin joskus voimia kuluttavalta,
mutta mäen päälle päästyäni

minulla on hyvä olo ja voin levähtää
katsellen ympärilleni ja huomaakin,
 että on selvittänyt taas yhden solmun auki.
Joskus polku voi olla vaivalloinen kulkea:
on kiviä, kuoppia, pehmeää, upottavaa, jäistäkin,
mutta silloin kulkutapaa pitää muuttaa aina tilanteeseen sopivalla tavalla.
 Astella hitaasti ja harkiten, joskus pysähdellen joskus taas pyrähdellen.
 Voi levähtää välillä uusien voimien saamiseksi
ja sitten vaikka juosta jonkin matkan
tai spurtata itsensä hikeen.
 Monella tavalla sen voi tehdä vapaaehtoisesti
vaikka joskus joku asia onkin tehtävä vastentahtoisesti
 jollakin tapaa selvitäkseen huomiseen.
Ylläpidon kuvan polku tuntuu kuitenkin "tutun turvalliselta" polulta.

Elämän polulta,
 haasteiselta kaikkine arvoituksineen !

Runo-torstai
JATKA KUVASTA

Polku kehdosta
lapsuuteen ,
 nuoruudesta
 aikuisuuteen.
---
Opit ensin
askeleet,
joilla sitten
matkaa teet.
---
Anna elämän
kuljettaa,
anna elämän
 opettaa.
---
Elämä on
hauska retki,
nauti siitä
joka hetki!

Kuva / runo-torstain haaste
Nro 68
 KESKENERÄINEN
Kuva-torstai


Tämä on minulle tuttu maisema ja valitsin sen siksi tähän.
Edellisyön pakkasen jälkeen on satanut ensilumi jo osin jäätyneen lammen jäälle.
Luonto on kaunista, puhdasta ja raikasta ja siitä nauttii.
 Kuvassa on suuren lammen rantapenger,
 jonka poluilla usein liikun.
Tällä kaunista lampea ympäröivällä suolla
tehdään luonnon "uudelleenjärjestelyä" tukkeamalla umpeen ojat,
jotka lähivuosikymmenenä juuri ojitettiin auki.
Kaikki on keskeneräistä, kaiken aikaa.
Ennen vesi oli matalalla rantapenkkojen alla,
nyt se nousee kauas yli rantapolun
ja jättää alleen suuria kaistaleita ja penkareita.
Rantamille muodostuu pikkulampia, jotka kasvavat rahkasammalta.
Veden alle jäävien puiden kohtalo on sinetöity.
Ottamatta kantaa  niin tai näin asianhoidon oikeaoppisuuteen,
 niin se on surullista katsottavaa.



Rantapolku kulki ennen tuon suuren männyn vierestä nuotiopaikalle.



Luonto on aina keskeneräinen
 ja juuri siksi ihastuttaa minua muuttumalla koko ajan
ilmojen ja vuodenaikojen mukana.
Keskeneräisyydessäänkin se on aina kaunis.
Ihminenkin, aina keskeneräisenäkin voi olla ylpeä itsestään.
Keskeneräisenä sitä tuntee vielä joka hetken tärkeäksi
ja saa ilonhetkiä niin monesta asiasta.

Runo-torstai


Kesken kaiken

Keskeneräinen,
vajaa, jotain puuttuva.
keskeneräinen,
mahdollisuus vielä muuttua.
---
Olenko joskus valmis?
Ihminen, minä itse ?
Jos,
silloin se on lopullista
ja se on PISTE.
---
Tätä kaikkea ennen,
keskeneräisenä,
elän elämäni nauttien
vajaana ihmisenä.
---
Elämä on lyhyt
ja muotikin muuttuu.
Keskeneräisestä
aina jotain puuttuu.
---
Keskeneräisenä
nyt juuri tässä,
keskeneräisenä,
 olen miettimässä.
---
Keskeneräisenä,
näin on hyvä,
keskeneräisenä
jokainen hetki
on minulle kultajyvä.

Ison tien varressa autioitunut pihapiiri.
Pihanurmella kasvaa nyt pitkä heinä,
mutta astellut polut sukupolvienkin jälkeen kertovat,
mihin ne ovat vieneet pihapiirissä.

• 
  

Runo-torstai
Vonnecut

Aikahiiri

Autio, hiljainen
 nyt on pihapiiri.
Poissa on katolta
nyt myös tuuliviiri,
tuvassa asustaa
nyt vain kotihiiri.

• 
  

Runo / kuva-torstain haaste
Nro 71
 JUHLAVA
Juhlava tunne

Itsenäisyyspäivän kranssini ja niin ylpeä olen sinivalkoisista väreistä
ja kiitollinen vapaasta Isänmaastamme.

Runo-torstai

Oma maa,
Isänmaa.
Ilo on olla,
meillä jolla,
on oma maa,
vapaa Isänmaa.