Nämä kuvat ja tekstit eivät ole virallisesti osallistuneet valokuva tai runotorstaihin.
 Olen tehnyt nämä itse itselleni samoihin inspisanoihin  liittyen.
Mukava, jos joku katselee ja kommentoikin.
Nro 61
 KURSIIVINEN MELANKOLIA


1187953.jpg


Pakotettu alistumaan vahvemman käskystä.
Oikein tai väärin, en osaa pohtia joka kannalta, mutta surullista katsottavaa.
 Ennen noiden uloinpien puiden edessä kulki kovapohjainen polku kiertäen lampea.
Nyt kaikki on 15 -20 metriä kauenpana rannasta ja uutta polkua saa tehdä kauan.
Ihmisen edellisestä ratkaisusta tätä koskien ei ole kauaakaan
ja onkohan tätäkään tehty pitkälle aikavälille, tiedä häntä.
Pitää olla virka, jotta saa päättää.
Pieni jalankulkija vain siunaa tapahtuneen.

  •  

Nro 62
 TULEVAISUUS


1138269.jpg


Kuva on pari vuotta sitten otettu marraskuun lopulla.
 Joutsenenpoikanen on ollut järvellä jo viikon ajan,
mutta sulaa on enää ollut vain jossakin kohdin järveltä lähtevien ojien suulla.
Nyt järvi on jääpeitteessä ja lintu on väsynyt.
Se ei jaksa lentää kuin pienen matkan.
Kaislikon reunassa se makasi jääpeitteellä,
joku oli jo ilmoittanut siitä palokunnan pojille.
Tulevaisuus on nyt kysymysmerkki.
Vieläkö jaksan ja minne matkaan näillä voimillani.
Kylmänkaunista  ja sydäntäsärkevää.

  •  

Nro 63 ARKI


1198835.jpg


Arki alkaa useinmiten aamuisin tästä kello puoli kuusi.
Puolentoista litran kattilassa vettä kiehuvaksi.
Osa termariin ja lopusta puuroa.
Rutiini, johon ei osaa edes kyllästyä,
taitaa olla piintynyt tapa tämäkin.