Sunnutaipäivän olimme karpaloita keräämässä mummolan suolla,
kuten monena edellisenäkin vuonna.Mukana eväät ja juotavaa.
Maasto sinne matkaten vaikeakulkuista rämettä kuusikkoineen.
Umpeenkasvanut pieni suo, jonka ympärillä vanhoja niittypeltoja ,
joihon kasvanut puustoa, lähinnä koivua.
Täällä metsässä asustaa paljon korppia,pöllöjä ja haukkoja,
joille "lintuihmiset" ovat rakentaneet erilaisiin tarpeisiin olevia pönttöjä.
Tässä on Kurrelle hyvä tasainen
ruokapöytä aterioida käpyjen kanssa.
Tämä koivumetsä on joskus istutettu niittypellolle.
Kaunista näin katsellen, mutta vanhaa ja lahoa suurimmalta osin,
onkohan liian märässä kasvanut ?
Tämä kun ei ole mitään "suokoivua" tämä istutettu.
Näitä katsellen tuntuu, että vaikka ne ovatkin hoikkia
niin eivät kovin hyväkuntoisia...poikkimenneitä on useita.
Kaunis kuviointi viehättää silmää.
Näitä siellä kasvoi pilvin pimein.
Katki, poikki oon mennyt minäkin.
Vaan en pinoon.
Suo ei ole suuren suuri,hirvillä on täällä selkeät omat polkunsa.
Tässä ojassa jotku siemenet ovat itäneet veden pinnalla.
Vaikka suo kasvaa umpeen,sieltä lähtee silti suuria ojia,
joissa ennen on ollut ylikulkupaikkoja, nyt kaikki kaytön puutteessa lahonneet
ja ojat on kierrettävä kulkien uudelleen ohimenevälle tielle.
Asunto mummolan puolelta ollut tyhjillään pitkälti yli kolmisenkymmentä vuotta,
toisella puolen noin kolmisen vuotta.
Kukaan ei ole juurikaan täällä liikkunut senjälkeen.
Oja on leventynyt paikkapaikoin veden voimasta
ja siihen on muodostunut saarekkeita.
Tätä lajia liekoa en ole ennen tavannut,
pystypäistä ja tanakkaa tekoa.
Yhtä punaisia ollaan me, hapero ja karpalo.
Minä en kyllä ole punain...satuin paikalle.
Olen niin pieni, niin pieni...voit jatkaa loikkiasi , olet turvassa.
Tässä vaiheessa sentään kopan pohja on jo piilossa,
mutta tuli evästauko ja kahvihetki mättäällä.
Siinä se töröttää mummola.
Muistoja palaa mieleen.
niinkuin vaahtera ja tuijakin olivat pieniä,
Tässä sitten viikonlopun "monien askelien aikaansaama tulos ".
Kuva syksyltä 2007
Kommentit