Olen niin odottanut, että pihakamuni siilit ilmestyisivät pihaamme.
Eväätkin niille olen jo ostanut valmiiksi.
Iltaisin olen kuunnellut takatontin perältä heinikossa kahinaa
 vaan ei oo kuulunut eikä näkynyt mitään.

Vaan tänäpä aamuna isäntä menikin Ruskan kanssa "aamuasioille"
 ja siinä kakkatouhusta ei tahtonut tulla mitään
kun katse oli kiinnitetty kerällä olevaan isoon siilimammaan.
 (voi olla pappakin ?)
Tulivat pois ja tekivät ilmoituksen,
mutta hävinnyt oli kamuni risukasojen alle kun kävin katsomassa.
No, koiranmakkarat on valmiina kun tulen iltavuorosta kahdeksan jälkeen.
Kokeillaan on niillä nenä kunnossa ja kuuluuko tuhinaa iltasella heinikosta.

Tähän postaukseen tulee edittiä kuvan kera sitten
 kun ensimmäinet treffit on käyty kamujeni kanssa.
Kyllä niitä on odotettukin vaan supeja on paljon ihan tässä keskustassakin
 ja ovat varmaan syöneet niiden poikasia ja itse siiliäkin edellisinä vuosina.

Supiloukulla pari vuotta sitten saimme olohuoneen ikkunan alta yhden loukkuunkin.
On kai se tänäkin vuonna laitettava kun merkkejä niiden liikkumisesta on jo näkynyt.
Minkähänlainen sitä on todellinen nokkapokka siileillä Ruskan kanssa ekan kerran.
Nyyti kokeili kerran kuonoonsa niiden piikkejä
ja antoi senjälkeen olla rauhassa, kunhan eivät koskeneet sen luihin.

Odotellaan, odotellaan ............................ josko tänään .........

Jatkoa...
päivällä siilimamma yhä otti aurinkoa pesänsä edustalla
eikä välittänyt paljoakaan Ruskasta.
Oliskohan se viimevuotinen, jolloin se on jo tottunut koiriin tällä alueella?
Illalla kävin kaukaa kurkkaamassa,
 mutta siellä se kymmenen aikaan lymysi pesässänsä ja tuhahteli.
 Jätin ruokaa yöpalaksi, ehkä huomenna ollaan kasvokkain.

1526404.jpg

Siinä se on " pesä ",
 koottu heinistä ja sammalista kokoon juurakon juureen.
Tsutt,tsutt sieltä kuuluu, annetaan olla rauhassa,
 kunhan vain muut kadun koirulit eivät sitä löytäisi.

Maanantaiaamuna tervehtimässä

1527447.jpg

Yhtään Ruska ei kaiva eikä hauku,
 vaikka niin tekee muiden asioiden kanssa, jotka ovat sille uusia ja outoja.
Kiltisti se katselee ja kuuntelee
kun fasaanit , jänikset ja muut linnut oleilee pihassa.
Toivottavasti niin on myös siilien kanssa, sitten kun ne pihalle ilmestyvät.