Nämä kuvat eivät ole virallisesti osallistuneet Valokuvatorstaihin
vaan olen ne kuvannut itselleni aiheisiin sopiviksi
 jälkeenpäin omiin menneisiin kuviin.

Nro 51
 ÄÄNI


1170569.jpg


Veden ääni,
 sen lirinä, solina, pärske
 tai joku muu liikkeen valjastama ääni on mukavaa kuunneltavaa.
Kuvassa on lähteisestä metsälammesta lähtevän
suurehkon ojan  ylittävän tien siltarummut.
Niistä vesi putoaa hiekkapohjaan aika äänekkäästi solisten
 ja jatkaa kulkuaan virtaamalla  uuteen lampeen.
 Oja ei jäädy kuin paikka paikoin talven kovilla pakkasilla.

  •  

Nro 52
JÄÄTELÖKESÄ
Tänä kesänä 2008 ilmat ovat olleet arvoituksellisia kaikin puolin.
Meidän kulmilla jäätelön on joutunut ostamaan kaupasta
 kun kioski on juuri silloin kiinni
 kun sitä haluaisi ja on kaunista ja lämmintä.
Ja koskaan ei edes tiedä,
onko se auki vaikka sijaitsee keskustassa torin laidalla.
 Vähän on retuperällä jäätelöhommat tällä kylällä.
Onneksi sitä on tänä päivän valikoimaa kaupoissa vaikka minkälaista,
 mutta kun sitä tötteröä ei voita mikään.
Kun sen kylkiäisenä maistuu se kesäkin.
Toisin on lapsuuskotipaikkakunnallani.
Iso Valion pingviini toivottaa tervetulleeksi kaikki
ostamaan tötteröitä kyläkioskista.
Kioski on tehty vanhaan kyläkauppaan
 ja on todella kiva paikka poiketa.


1907663.jpg


Tämä on iloinen veikko,
 vaikka kylmää jätskiä mainostaakin.

  •  

Nro 53
TANSSI
Tulitanssia pimeällä


1212546.jpg


Sammutusharjoituksia vaahtosammuttimella ja sammutinpeitteellä.
En meinannut ylttää tynnyrin yli sammuttaakseni tulen .
 Mittani on "lyhyenläntä" ja meinasin kompastua itse peittoonkin.
Hyvä etten mennyt pää edellä koko pönttöön.
Pelottavaa tuo tuli kun on vapaana tuulessa.
Sen lähellemenokin pelotti kun lieskoja tuli sivustakin.
Palosammutusharjoituksia on aina vuoden parin välein
ja myös pelastautumisharjoituksia ihmisten pelastamiseksi ihan oikeilla ihmisillä,
käyttäen turvalakanoita ja sänkyjä apuna.

  •  

Nro 54
 TUORE


1191069.jpg


Syyskuun viimeisen viikonlopun luontoretken tuliaiset kotiin hyvän mielen kera.
Tuoreustakuu voimassa ilman EU-direktiivejä.
Olemme intohimoisia karpalon ja sienien ystäviä.
ja niitä intohimoja omistavat monet ystävämmekin.
Syököön ken uskaltaa, virallista sienipassia emme omista.
Kuvat vuodelta 2007

  •  

Nro 55
 KAS KUMMAA


1149285.jpg


Nuotioretken pikkuinen yksityiskohta
oli jäällä muutaman metrin päässä rannasta.
Jään alle kiteytynyt kupla, "kylmä sydän",
mutta varmaan se on toivottanut
 sydänlämpöistä Uutta Vuotta 2008 kaikille  nuotiopaikalla kävijöille!