Kanto hyvin vanha,
on ollut koivun sen.
Jonka latvus tuuhea
ystävä oli tuulen.
 
Kirkonmäellä korkealla,
se aloitti nuorikkona,
kauan sitten kasvunsa,
pitkän elontaipaleensa.
 
Varttui varsi norja,
kasvoi koivu sorja.
Kesät talvet katseli,
ihmiset kun ohi kulki.
 
Usein päät kääntyivät,
ihaillen ne tervehtivät,
 sitä hiirenkorvien aikana,
sen lumisessa vaipassa.

 

 
Ikää kertyi vuosia,
paljon juhannuksia.
Ohi juoksi nuo vuodet,
hyvän elämän suoden.
 
Jälkipolven lapsosia,
ja koivunuorikoita.
Kasvaa nytkin täällä,
paljon etelärinteellä.
 
Kunnioittain kantoa,
kantaen sen muistoa.
Pääskyt lentää korkealla,
sinisen taivaan alla.
 
pm - 10