Viikonloppu oli taas mukava kaikkine retkineen.

Launataina olin "kuutamoretkellä" Etelä-Suomen suurimmalla aapasuolla.
Kuutamo oli sadepilvien vankina ja pelotteena sille vettä tuli

1832134.jpg

 ihan kuin Esterin essusta koko ajan lamusateena
ja silloin tällöin rajuina kuuroina.
...
Nelisenkymmentä säätäpelkäämätöntä oli uskaltautunut lähtöön.
Käveltiin liukkaita pitkospuita pitkin kolmisen kilometriä
sateenharmaassa hämärtyvässä illassa.
Mukana oli pieni koirulikin, jota hieman pelotti koko juttu.
Opas kertoi suon tarinaa, oli faktaa ja fiktiota, tarua ja totta.
Miellyttävä nuorimies osasi "ottaa meidät vanhemmat"
oikealla otteella ja toinen toisiamme täydentäen
saimme suuren määrän tutkittua tietoa häneltä
ja sitten taas hän meiltä elämänkulun mukana tuomaa
 jo lapsuudesta asti suolla kävijöiltä
ja edellistenkin sukupolvien kertomana,
 joka on myös arvokasta  ja säilytettävää.
Suo on todella kaunis ja monimuotoinen kasveineen ja eläimistöineen
ja kerran pari kesässä siellä aina käynkin.

1832144.jpg

Kameralla ei paljon kuvia voinut sateen takia ottaa,
mutta tämän sisiliskon kuvasin märillä pitkospuilla.
..
Pitkospuut kulkevat läpi suon ja niitä on lähes neljä kilsaa.
Välillä voi levähtää suolle rakennetuille penkeille evästellen ja katsellen .
Vesisade ei haitannut, kun jalat pysyivät kumppareissa kuivina,
vaikkakin vedenpitävä takki läpäisikin vettä.
Lopuksi opas teki tulet ja paistoimme makkaraa,
evästimme kukin omalla tavallamme.

1832148.jpg

Nuotio paloi säästöliekillä, mutta riittävästi makkaranpaistoon.
...
Tarinoitiin kaikkea hauskaa ja kaikki tuntuivat viihtyvän.

1832140.jpg

Moni kävi vielä lähellä olevassa korkeassa lintutornissa.
Sieltä näkyy koko suoalue ja
siellä käy paljon lintubongareita vuosittain.
Kuunpimennys hävisi pimenevään yöhön,
niinkuin mekin puolenyön aikaan kuka minnekin.
Suurin osa oli paikkakunnalta tai lähistöltä,
 minä ja luontokeskuksen opas kauempaa.

Ajelin hiljakseltaan märkää asfalttia yli 60 kilometriä kotiin päin.
Loppumatkasta silmiä kirveli märän asfaltin
ja autonvalojen siihen heijastaman pinnan katselu
 ja väsymyskin tuntui jo aiemmin päivällä metsässäkävelyn vuoksi.
Elämää sitä tuntui olevan luonnossa yöaikaankin.
Paljon pieniä ja isompiakin sammakoita loikki tien poikki, poikasia enimmäkseen.
Pari hiirtäkin näin ja joku pöllökin lensi aivan tuulilasin ohitse
auton valoissa pimeällä metsätaipaleella.
Supikoiran poikanen meinasi juosta auton alle kaarteessa,
 mutta onneksi ajoin niin hiljaa
 ja se kääntyikin sitten äkisti takaisin uudelleen tulosuuntaansa päin.
Kotona odotti yölämmmin tee ja lämpimät vaatteet  märkien tilalle.
Vastassa myös mukavantuntuinen nukkumattikaveri Ruska
ja uni omassa pesässä tuli tuota pikaa.
.....
Sunnuntaina teimme aamuretken totuttuun tapaan Ruskan kanssa järvelle
ja senjälkeen  lähdimme ilman sitä kalaan
 toiveena saada muutama ahven sen ruokavaliota täydentämään.
Ruskaa ei voitu ottaa mukaan,
koska tie menee niin läheltä eikä sitä voisi pitää vapaana siellä.
Onkimisestakaan tuskin tulisi mitään.
Ilma oli sateisenkostea, mutta lämmin.
No, se oli semmoinen reissu,
että
eka onki sotkeutui ylläolevaan koivuun vieden koukun ja kohon.
Ei se harmittanut, varalla oli toinen,
 hankalampi ja isompi onki minun käsitellä.
Lumpeikon vieressä ongin sitten,
isäntä vähän kauempana siinä vieressä.
Kala ei oikein syönyt, mutta sitten jotain kummaa tapahtui.
Onki meinas lähtee kädestä ja kävi kova molskahdus
SUUREN
 hauen näyttäytyessä veden yläpuolella minun matonikoukkuni suussansa.
Kamera oli kaulassani tietystikin, mutta mitä sillä sitten oli virkaa,
 ihan tyhjäntoimittajan roolissa siinä.
Hauki kulki koukku suussa sinne tänne ja tuli kohti rantapenkkaa,
jossa vielä kerran näyttäytyi pinnalla ilkkuen minulle:
katsohan, minä olen kunkku täällä
ja sitten häipyi  menojaan nauraen varmaan minulle ilkikurisesti.
 
No, kyllähän se suuri oli mato-ongelle
 ja mahdottomuus saada ylös ilman haavia.
Ihme että siima kesti niinkin kauan sen liikkeitä.
Isäntää kyllä nauratti, mutta kalavaleeksi tätä nyt ei voi sanoa,
vaikka todistaja onkin jäävi antamaan sanansa koko hommasta.
Olispa ollut kiva, jos kamera olis ollut isännällä ...näki jyllä koko tilanteen.
Mukava kuitenkin kokemuksena itselle.
 Kolme ahventa, aikas suurta isäntä sitten onki
 ja minä kuvailin aktiivisemmin lopun aikaa.
Luonto on nyt kauniina, osin jo syksyn väreissä.
Perhosen toukkia tapasin suuren määrän,
 useamman värisiäkin karvamatoja

oli maassa ja hillanlehdillä monia.
1832226.jpg

Minäkin olen märkä, kesäsadetta tämä vielä on.
...
Mukana oli kaiken varalta makkarat
ja tulomatkalla poikkesimmekin tutulle laavulle ne paistamaan.
Istuimme ja rupattelimme siellä jonkinaikaa, uimassa ei nyt käyty,
kotiin oli jo" mukava vaan ei pakonomainen kiire"
 säilömään isännän kanttarelleja pakkaseen
ja Ruskan kanssa iltakeikalle järvelle.
Se on aina päivän kohokohta meille kaikille.

1832027.jpg

Niitä tulee paljon tänä syksynä lämpimien  päivien
 ja kosteiden säiden ansiosta.

1832090.jpg

Ruskakin tykkää niistä, söisi vaikka tuoreeltaan,
mutta vatsa ei taitaisi kestää.
Se täytyisikin opettaa löytämään kanttarellipaikat.

1832028.jpg

Sienikopan maskotti, hirvikärpänenkin matkasi kylille kopassa.
Karvainen ja litteä otus eikä mikään mukava hiuksissakaan,
vaan jos metsässä meinaa käydä,
pitänee tottua yhteiseloon sen kanssa.
...
Sienet kasvavat nyt silmissä ja sellaista vauhtia,
 että repeilevät liitoksissaan moni kohdin.
Niistä tulee hauskan näköisiä yksilöitä.
 

1831980.jpg

Nämäkin "kuukunat" olivat vielä eilen lauantaina
 näkymättöminä maan alla,
mutta sunnuntaina näin monen yksilön voimalla tienpielessä,
mitenkähän tänään maanantaina.

1831989.jpg

Vasemmalla olevia lutikoita on paljon ja laskin niitä enimmillään
tienposkessa olevalla märällä koiranputken
 kukinnolla yhdeksän kappaletta,oikein suurperhe.
Sittisontiainen oli kalanperkuulaudalla syönyt itsensä kait uuvuksiin,
 koska sätkytteli selinmakuulla kiivaasti jaloillaan.
Oli ollut varmaan siinä kauan
 kun ei pysynyt sitten millään oikeinpäin vatsallaan
vaan kääntyi aina takaisin selälleen.
Kuukunat on kyllä oikein sieviä palleroita.

1831981.jpg

Pikkuruinen Ruupertti-ruparinpoikanenkin loikki tien poikki.
Kädellä se tuntui aivan samanlaiselta kuin lapsenakin.
Silloin sisiliskot ja sammakot oli kesyjä kavereita puron reunalla
 ja niitä sai ottaa käteensä eikä ne liiemmin pelänneet lasten liikkeitä,
jotka koko ajan olivat läsna niiden elinpaikoilla.
Pikkuruiset rupisammakon tunnisteet näkyvät jo sen selässä.