Pieni ikkunaruutu

Sille vanhalle, pitkälle
pirttipöydän penkille.
Kiipesi pienet jalat
nähdäkseen
 ihmeiden salat,
ikkunasta maailmaan.

Ikkunapaikka lapsella
oli aina tarjolla.
Kuinka paljon niitä,
pieniä iloja, ihmeitä
ikkunasta
nähdä voikaan.

Alin ruutu ikkunan,
avarsi koko maailman.
Välillä lasi huurussa,
 tikku-ukot ruudussa
piirrettynä
ikkunalasin pinnalla

Kesällä oli juhlaa,
yksi lasi ilman tuplaa.
Jos ikkuna tuli avatuksi,
 joku heti uskalsi
hypätä.
Ikkunasta pihalle vaan.

Syksy toi pinnan puhtaan
kun talvi teki tuloaan.
Väliin lasin tulitikkuaskeja,
sammalta
ja kukkia kauniita.
Ikkunassa lunta odoteltiin.

Pakkasukko säitä muutti,
kuurankukkia siihen piirsi.
Yöllä pimeän aikana,
me pidettiin
 sitä taikana;
ikkunalasin tapettina.

Siitä pienestä ruudusta,
lapsi etsi monenlaista
kivaa, kaunista katseltavaa.
Ajan myötä
 vanhana muisteltavaa.
Ikkunasta pihalle katsellen.

Pihapolut pitkin, poikin,
huomasi linnunpesät nuokin.
Juhannusruusun kukkivan,
naapuripapan
tiellä ohi kulkevan.
Ikkunasta kaiken sen näki.

Katseli lehmiä, laski lampaat,
syreenipensaan allt kanat.
Hännänheilutuksen  Mustin
ja velipojan
 tuovan päivän postin.
Ikkunasta paljon näki.

Suurempi nyt on ruutu
eikä lasi enää huurru.
Ei tuplia, lämpölasi riittää,
lapsuutta sitä aina kiittää.
Pieneen
 ikkunaruutuun
 niin paljon muistoja jäi.