Uskallankos kysyä ...
Männynpoika rannan,
on poika tämän tarinan.
Tupasvilla-tyttönen,
mekko yllään valkoinen
se lämmin on villainen.

 
Hennon peiton usvaisen,
kevyen ja pehmoisen.
Alta katsoo lammelle,
sen peilipinnalle
tuo tupasvillatyttönen.

 
 
Nytpä näen kaunista,
sini-valkotaivasta.
Oman kuvan vedessä,
vaan kuka siinä vierellä?
 
Tovin katsoo toisiansa,
hämillään peilikuviansa.
Tupasvilla kysyy näin,
kuules, sinä ystäväin.
 
Mistä oot, tuletkin,
sen tietää  tahtoisin.
Utelias en saata olla
ystäväksi tahdon tulla.
 
Oon aina ollut lähelläsi,
kasvanut tässä vierelläsi.
Sun kasvuasi seurannut,
sitä ihastellen katsellut.
 
Aurinko kun paahtanut,
oksillain oon varjon tuonut.
Sadesäiden tullessa,
oot lehvästöni suojassa.
 
Tuolta alas putosin,
 vihdoin viimein uskalsin.
Tavata näin ja kysyä,
ootko mun ystävä?
 
Kaikkihan on hyvin näin,
ollaan tässä vierekkäin.
Katsellaan ja kuunnellaan,
ollaan hiljaa vaan.
 
Nyt kuvajaista yhdessä,
me katselemme vedessä.
Valkopilvet sinitaivaan,
vievät meidät unilaivaan.
 
Onnensaareen nukuttaa,
 syksyn myötä talvi saa.
Kaunis uni, kaunis satu,
rakkaus ei koskaan lopu.
 
Jostain aina voimaa saa,
kipinän ja leimahtaa.
Liekkiin, roihuun sydämet,
jakaa hetket yhteiset.