Keväällä toukokuussa

kävelin näissä maisemissa

mutta silloin en kuvannut koivua.

*************

Kasvoi koivu kankahalle,

kuusen komian rinnalle.

Koivu kasvoi, kaunistui,

kuusi korkiaksi komistui.

Vuosia monia yhdessä

elellen siinä rinteessä

auringonnousua ihaillen,

suvituulesta nauttien.

Kavereina ja naapureina.

Se oli ystävyyttä,

pysyvää, elämänikäistä.

Tuli talvi, oksissaan lumi,

sai kevät ja hanget suli.

Koivua vaivasi alakulo,

poissa oli lehtien sulo.

Sairaus iski, voimat vei,

toipua jaksanut koivu ei.

Yli talven taisteli, riutui,

keväällä sitten kaatui

vierelle kuusen, ystävänsä.

Maaäiti otti sen syleilyynsä.

Tein toisen reissun paikalle elokuussa 23.8. 2014

Jotain kaunista ihmeellistä,

silmäni ei saata uskoa tätä.

Kasvaa

kukkakimppu vehreä,

 lehtiruusuke vihreä.

Ei jaksa kauan kasvaa,

mutta

syksyä silti se uhmaa.

Kiitoskukkanen elämälle

ja loppu tarinalle tälle !

Luonto hoitaa tavallaan

ja kaiken ajallaan.

Siellä kaikki

on luonnollista !