" LÄHELTÄ PITI "

Metsäpolkua astelin tuttuun rantaan.

Rannalle istuin, upotin jalkani santaan.

Näky oli erikoinen ja niin surullinen,

mikä oli saanut aikaan sen ?

Rannan tuntumassa, veden pinnassa,

satoja toukkanahkoja, "hyönteiskuoria".

Sen vielä ymmärrän ja syynkin siihen tiedän,

mutta tuota siipien määrää, siitä en tiedä mitään.

Kaiken keskellä, ihka elävänä

räpytteli perhonen, ruusunpunainen.

Hetken katselin, sitten päätin.

taitoin pitkän kepin, pelastaa yritin.

Limaisesta liejusta, "tuonelan virrasta"

se tarttui kepin päähän, päättyyköhän kaikki tähän,

huomasin ajattelevani, mutten menettänyt toivoani.

Liikkumatta, hiljaa paikallaan, kai mietti perho kohtaloaan.

Siivet märät, raskaat, voinko toipua tästä koskaan ?

Kesäpäivä lämmitti, perho siipiänsä kuivatti.

Kohotteli raajojaan, tutki tuntosarvillaan.

Kaikki raajat tallessa, kroppakin ihan kunnossa.

Katselin kauan tuota pientä, tiedän, mitä on selvitä

niin läheltä kuolemaa. Kun sielu hipoo jo raja-aitaa.

Kiitollinen olen minä, niin kait myös sinä.

Elämästä ja tästä hetkestä, ohimenevästä !

Muistoihini liitän tään, kuvas kauniin, ruusuisen.

Lammella käydessäin ehkä sun nään, lentävän rannalla sen.

Ruususiipi ( miltochrista miniata ) on nimesi ja kaunis se onkin.

Yö on aikaa lentosi, yökkönen oletkin. Wikipediasta tätä tutkin.

Päivällä sut kuitenkin tapasin, " terveisiä, missä lennätkin."