Syksy henkäilee rannoilla

Menneen kesän kuvia

Horisontin viivat, näkökenttään ulottuvat.

Välimatkankin ymmärtää, näkökenttä sen näyttää.

Horisontin viivasta huomaa kun kuva on kallellaan.

Joskus askeleissa arjen huimaa, silloin sisua tarvitaan.

En halua katsoa horisontin taa, tuokoon huominen tullessaan

sen mikä määrätty mulle on. Tässä kuvahetkessä en ainakaan ole onneton !

Viivan yllä on värit luonnon, sen alla kuvajainen " omantunnon. "

Samalta tuo näyttää, vähän pinta ehkä väräjää.

Se vain tarkoittaa, olenhan ihminen. Vajavainen, mutta hyväksyn sen !

Joskus horisontti katoaa, nukkuu sumuun uinumaan.

Rannalla silloin on kiintopiste, älä " hyvä mies " sumuun lähde !