Pystyjyrkkä seinäpinta,

mutta niin vain kannattelee pienenpienillä jaloillaan itseään

ja kumppaniaan lemmentouhuissa tuo mäntykiitäjä.

Se tarvitseekin jonkun oksanpätkän ylöspäin kuoriutuakseen täydellisesti,

jotta pystyy pumppaamaan siipensä muotoonsa niiden vahingoittumatta.

Mäntykiitäjät minun " joutsenen " kaulalla.

Autotieltä pelastin ison mäntykiitäjäntoukan,

syötin ja kasvatin sen koteloksi asti,

jossa se talvehti koko pitkän talven kuoriutuen kesäkuun alussa.

Pystyjyrkässä asennossa siivet aukeavat hienosti.

Karvainenkin se kovin on ja tuhdin raamikas muodoltaan.

Pieni se on tuo kotelo, mistä se ulos tulee,

verrattuna tuon perhosen suureen kokoon.

6 - 8 senttiä on toukallakin mitta ja perhosella siipien väli on lähen 10 senttiä.

Paritteluun naaras houkuttelee koiraan feromonillaan

pitkienkin matkojen päästä.

Mistä lie tämäkin kulkeutunut armaansa luo ?

Vihreistä munista kuoriutuu 2 - 3 viikon päästä toukat,

jotka syövät männyn pehmeitä latvaoksia.

Hyvin nämäkin kuoriutuivat, mutta kiven reunalla oli tintin pesä

ja sillai siinä sitten kävi,

että tinttipoikien ensiruuaksi ne joutuivat.

Luonnossa tää on luonnollista, vaikkakin raadollista.

Kiva kokemus tämäkin. Lemmeyönsä jälkeen

molemmat olivat lentäneet omille teilleen.