Löysin autotieltä ( pelastin ) mäntykiitäjäjän toukan.

Kasvatin, syötin sitä, kunnes se koteloitui

ja vietti talven karkkilaatikossa hiekka-karikkeen-sammaleen suojaamana.

Itse se sinne kaivautui.

Kesäkuun puolenvälin tienoilla sieltä esinni putkahti komia mäntykiitäjä,

jota ihasteli monikin.

Se lentelee öisin, joten laitoin sen joutseneni kaulalle, Riuku-Roopen seuraksi,

josta se sitten voisi lähteä reviiriään etsimään.

Iltahämärissä hämmästyin kun sen vierelle oli ilmestynyt sulhanen,

toinen komia yksilö.

Kosiomenot alkoi välittömästi

ja kestivä monta tuntia aktin ollessa käynnissä.

Ei niitä häirinnyt läsnäolonikaan

ja niin pian oli vihreitä munia kymmeniä oksanpuikossa.

Isäntä häipyi omille teilleen, samoin emäntä.

Vein munat pienen vuorimännyn katveeseen,

mutta sieltä ne tinttiemo popsi poikasilleen.

Kai luonto niin tarkoitti sitten käyvän.

Ihan kiva elämys tämäkin muiden kasvattamienei perhosten kokoelmassa.