Yritettiin ensin paikannuksella ja karttatiedoilla, josta näkyi, että en kaukana ole autoltani. Mutta homma ei pelittänyt osin siksi, että olin katvealueella, puhelut katkeili ja en osannut ite käyttää karttasovelluksiani ja ladata niitä. Hetkeäkään en ajatellut soittaa 112. Luotin häneen, kuopukseeni.

Ei mitään hätää, löydän sut kyllä. Haen sut pois, äiti. Nauti metsästä siinä paikallasi, sanoit !

Ja minähähän nautin, kaikilla aisteilla ilman paniikkia. Kuuntelin metsän omia ääniä, katselin ja tutkin kaikkea ympärilläni. Ensin katsoin ylös puiden latvuksien yli  Suomen sinitaivasta hentoisine valkopilvineen ja ajattelin miten kaunis se onkin. Olen kiitollinen, että saan olla suomalainen.

Kuulin hiekkatietä ajavien autojen äänet, jonkun ihmisenkin, joten en kovin kaukana voinut olla tiestä, mutta silti voin vain arvuutella 360 astetta, mihin suuntaan lähtisin ja suunta voisi olla täysin väärä ja vastakkainen, joka veisi yhä syvemmälle metsään. Joten pysyin paikallani ja otin irti kaiken tästä ainutlaatuisesta kokemuksesta vai sanoisinko kuitenkin elämyksestä. Kannolla istuessani silmiini osui jotain ihanaa, pieniä suppilovahveron alkuja.Siinä rahkasammalikossa ne näyttivät niin kauniilta. Monenlaisia sammalia kasvoikin muutaman metrin säteellä, suurennuslasin kautta katsottuna lumouduin taas kerran niiden monimuotoisuudesta.

Aurinko heijasti kauniin hämähäkinverkon naavaisen kuusen alaoksalle ja kun kiiruhdin sitä katsomaan pienen katajan ja männyn välistä, otsaani tarttui hämpyn puidenvälinen johtolanka ja hämppy kiireissä päätyi hiuksiini, pyörähti poskellani ja siitä olkapäälleni. Onneksi en litistänyt sitä. Komea, pulleavatsainen ristikki se olikin. Kuusenoksalla oleva seittipeitto välkkyi sateenkaaren värejä auringossa, siinä seitistöllä oli vielä senverran kosteutta. Sittisontiainen nautiskeli mädällä tatilla, joka lemusi jo kauas. Joidenkin ruokamieltymykset näköjään poikkeavat omistani aika rajusta. Murkut rakentelivat pesäänsä talvikuntoon, aurinkoisella puolella kävi kova tohina. Pitkien matkojen päästä kulki polku pesälle ja liikenne oli ruuhkaista molempiin suuntiin. Ahkeruutta oli hauska katsella ja niiden toimintatapoja isojenkin toimitusten raahamisella pesälle oli pakko ihmetellä ja ihailla.

Kaksi korppia raakkui monenlaisilla, luulisin ivallisilla äänillä lentäen puiden latvustojen yllä edestakaisin. Oravainen naksutteli lähikuusen korkeassa, tiheässä oksistossa käpyjään pudotellen niiden suomuja alas sammalikkoon. Lopulta koko käpynen puikkelehti oksiin kopsahdellen alas maahan. Talitintti tirskutteli lentäen lähipuiden oksilta vuoroin kuuseen, sitten taas lähimpään rantaleppään. Oliko se huolissaan minusta vai oliko vahingoniloinen tilanteestani.Tuttavallinen se ainakin oli ja viihtyi seurassani koko ajan. Ehkä sekin oli seuraa vailla, sillä en muita tinttejä tavannut paikalla enkä sen seurassa.  Pari, kolme kurkea lensi korkealla jonnekin päin, kuulin vain niiden äänet, jotka viestivät jo syksyn muuttotouhujen alkamista. Istuin siinä ja minua nauratti tämä koominen tilanne. Tilannekomiikkaahan tämä oli parhaimmillaan. Me, minä ja hän  ymmärrämme toisiamme ja osataan heittäytyä hommaan kun ei kumminkaan ole todellisesta hädästä kyse, tarkoitan kuopustani. Kaksi kaksosmerkkistä omaa tällaisen ominaisuuden, joku on sanonut. Siinä kannonnokassa oli oikein paksu sammalkerros, joskin se mätäs oli tosi kostea ja peffa kostui pohjia myöten, mutta olihan tuo päivä lämmin ja aurinkoinen, joten ei se haitannut ollenkaan. Jäipä vielä aikaa odotella ja katsella

Jäipä vielä aikaa odotellessa katsella ja ihailla suurta torvisienisaalistani, kanttiksiakin ihan mukavasti. Löysin monivuotisen apajani ja siitäkin tiesin, että vaikka nyt oonkin ihan niinkuin " kuutamolla keskellä päivää " niin ei mitään hätää.

Oon kartalla vaikka eksyksissä !

Tatteja, tosi tomeria ja toukkavapaita olisi ollut miten paljon vaan, mutta niitä en mukaani enää poiminut, painavat paljon.Tutkailin myös sieniä nyt tarkemmin kuin yleeensä, aikaa kun oli. Oli monia haperoita, punahaperoita, vihertäviä koivuhaperoita, sammalikossa vielä myöhäinen keltahapero, erilaisia seitikkejä, kehnäsieniä ja monenmoisia muita sieniä laaja kokoelma. Keräilin maahanpudonneita karveoksia ikkunanväliin laitettavaksi.  Monta hirvaria surahteli milloin niskaan milloin korvan taa ja se piti pienessä liikkeessä koko ajan. Ne kun ovat niin littanoita ja uivat liiveihin nopsaan. Sormin niitä ei tahdo saada pois, kampa oli oiva apu tuohon hommaan.

Menihän siinä mettäreissussa kokonaisuudessaan muutama tunti, tässä kyseisessä loppuepisodissa reilut kaksituntinen. Kun sitten auto pysähtyi autoni viereen ja puskasta ilmestyi juniorin naurava olemus, tunsin taas elämäni liikuttavimpia hetkiä hänen kaapatessa minut kainaloonsa.  Se oli niin voimakas ja mykistävä tunne. Mennään johonkin kahville, tokaisi kuopus ! No, ei menty, vaan kiirehdin kotiin muina miehinä kuin olisin ollut vaan pikkasen kauemmin viihtyneenä metsässä. 

Pannukakkua tein " selviytymistarinan kunniaksi. "