Pukinparran pähkylät ovat huomattavan kookkaita, mutta niin on niiden laskuvarjomainen pappuskin (lenninhaivenet), jonka kannattelemina siemenet voivat levitä ilman halki leijaillen. Liikenteen aiheuttamasta imusta ja ilmavirroista ne saavat lisävauhtia matkantekoon, voivatpa ne takertua öljyisiin pintoihinkin pidemmälle matkatakseen. Suomessa pukinparta on ihmisen mukana kulkeutunut tulokas, jota on saatettu kyllä levittää tarkoituksellakin: runsaasti maitiaisnestettä sisältävä juuri on keitettynä herkullinen, paahdettuna sitä on käytetty kahvin korvikkeena. Villiyrttiasiantuntijoiden mukaan pukinparran versot ovat jopa tankoparsaa parempaa!
(Piennar)pukinparta on yleinen vain maan eteläosassa. Keski-Suomessa se harvinaistuu ja pohjoisempana jää usein satunnaiseksi. Etelä-Suomessa saattaa hyvällä onnella tavata toisenkin pukinpartalajin. Etelänpukinparta (Tragopogon dubius) on piennarpukinpartaa hiukan pienempi ja sen kehtosuomut (8–12 kpl) ovat selvästi laitakukkia pidempiä.

Tämä ylläoleva teksti netistä: LUONTOPORTTI