Minä, sinä , hän ...

MINÄ koivu korkealle,

kurottelen taivahalle.

Oksillani kesän lehdet,

latvukseen pesän tehden

mustarastas laulaa iltaisin.

Sen laulu onkin ihanin

ja sitä rakastan.

SINÄ siinä mäntynen

kasvanut oot vierellen.

Kaveri oot sä mukava

vaikka tässä

onkin vähän ahdasta

sua silti rakastan.

HÄN kuusi ikivihreä,

on myös mun ystävä.

On vain elämä sitä

niin kaltoin kohdellut

 sairaus runkoa runnellut.

Hän aina ollut ystäväni,

ja häntä rakastan.

Me kolme tässä komeasti,

yhdessä kasvamme tiiviisti.

Sopu meille antaa tilaa.

Ei ahtauskaan

ystävyyttämme pilaa.