Loppi on Etelä-Suomen Lappi

Lokakuu alkoi mukavissa tunnelmissa aamuisen luontoretken kera.

Matkatarpeet ja vermeet kerättynä reppuun ja koriin, unohtamatta omia puita.  Isäntä niitä pilkkoo aina valmiiksi, osan pieneiksi syttypuiksi, loput isommiksi. Laavuilla usein puut on loppu ja jos niitä onkin, ne ovat ritiseviä, kipinöitä viskovia havupuita. Vaarallisia kuivassa maastossa neulusten ja karikkeiden helposti syttyessä kipinöistä.

Kokemusta on yhden laavun pelastamisesta tulipalolta: Sinne saavuttaessa tuli kyti laavun nurkan allasavuten ja leimahti tuleen siihen koskettaessa. Onneksi oli vesiämpäri täytettynä laavun vieressä ( usein se on tyhjä ) ja järvi lähellä.

Vettä kannettiin kymmeniä ämpäreitä ennen muun avun tuloa.

Tuttua rantapolkua lähdettiin askeltamaan aamusella, auringon vielä ollessa sumuverhon takana. Hienoinen tuulenvire tuntui kasvoilla ja syksyinen aamukosteus pikkasen viilensi sormia, ehkä sormikkaat olisivat olleet hetken ajan tarpeen.

Lapsuudesta aivojen syvimpään lokeroon pesiytynyt , huumaava tuoksu !

Asia, josta aina nautin suunnattomasti.

Polkua oli kiva astella, välillä pysähdellä. Koko ajan oli läsnä ihana lempituoksuni, " suon oma parfyymi, jota ei tarvitse suihkutella iholle ja silti sen tuntee voimakkaana ympärillään. Tuskin tuosta kukaan saa allegiaoireitakaan, niinkuin konserteissa ja teattereissa istuvat saa vierustovereiltaan, jotka käyttävät teollisia hajuvesiä.

Lampi on suolampi, mutta sanomattoman kaunis sellainen. Yksi saarikin sieltä löytyy, joskin se on kuolemassa ja jakautunut jo kolmeen osaan  jääden pian veden valtaamaksi.

Matala, humuspohjainen ja ulpukkapeitteinen lähes koko pinnaltaan, joten onkiminen on riskialtista. Siimat ja koukut kiertyvät ulpukanlehtii ja varsiin  ja jäävät järveen ansoiksi.

Suuria mustia haukia siellä on ja pieniä mustaviiruisia ahvenoita on paljon.

Käppyrämäntyjäkin on paljon rannoilla ja syvemmälläkin suolla. Ihania nekin ja puhuvat omaa kieltään kukin omalla tavallaan. Voi vain arvailla kuinka vanhoja ne ovat.

Onha siellä isompiakin mäntypuita, joskin osa on ojien umpeenlaiton myötä vedenrajassa tai pitkällä vedessä joutunut kuolemaan ja veteen kaatumaan.

Pieniä, kivoja  luonnon muovaamia yksityiskohtia oli rannan tuntumassa paljon.

Nuotoilla oli mukava rupatella lapsuudesta ja vanhuudesta, kaikesta siitä väliltä kahden sukupolven näkökulmasta asioita muistellen ja pohtien. Huumorilla ja sitten välillä vakavamminkin, kyynelillä liikuttuen. Paljon naurua kaiken katteeksi !

Paistettiin tietysti makkarat, vaikka olikin aamupalan aika, mutta tarjotaanhan hotelleissakin nakkeja ja munakasta aamupalalla. On se silti aikas tuhtia, mutta niin me tehtiin.

Lisäksi ohuenohuita reissumiesleipiä juustotäytteellä paahdettiin / halstrattiin, mutta ei unohdettu salaattiakaan. Omatekoinen punaviinimarja-mansikkamehu maistui sekin ruokajuomana hyvin.

Annokset  pahvilautasilta ja muovihaarukoin, ne on käytettävä kun niitä on joskus tullut hankittua. Nyttemmin ekologisin vaihtoehdoin tulee jatkossa toimittua.

Nokipannukahvit on oma juttunsa nuotiokeikalla ja kahvi on siellä poroista keitettynä kaksinverroin parempaa kuin kotona suodatettu kahvi. Sumu hälveni ja aurinko pääsi paistamaan puolenpäivän jälkeen. Takana kuutisen kilometriä hiljalleen askellusta rakkaissa maisemissa. Käytiin vielä katsastamassa lehmiaitaus, mutta ammut olivat ehkä siirtyneet sisätiloihin kun ei niitä näkynyt laitumella.

Kerrassaan ihana päivä, iltapäivälla vielä isännän kanssa metsään kanttiskeittoainekset hakemaan ja hyvinhän niitä löytyi ja hyväkuntoisinakin vielä. Nää on muistorikkaita päiviä ELÄMÄN kuvakirjassa !