Noin sitä lapsena loruteltiin. Kyitäkin oli pihapiirissä, mutta enimmäkseen tarhakäärmeitä lantakasassa. Niiden kanssa opittiin elämään vaikka piha olikin ainoa leikkipaikka metsän lisäksi ja saappaitakin riitti vain vanhemmille sisaruksille. Selvittiin heinänteot ja lehmipolut, usein vain tennareilla. Liekö tuo jotain varjelusta.

1-DSC03231.jpg

Omien lasten kanssa ei ole ollut kyitä pihapiirissä. Luonnossa liikkuessakin tosi vähän nähnyt vaikka lähes joka päivä siellä liikun. Keskiviikon retkipäivänä polulla tapasin sitten tään. Nuori täytyy olla, vain noin 40 senttinen ja tosi hoikkalainen. Kiireesti pyrki pakoon, kuvan sentään sain. Turhaan pelkäsi, en olisi tappanut. Ymmärrän kyynvihaajia sen verran, että ne pihapiiristä lasten ja eläinten vuoksi pitää siirtää, ehkei sentään tappaa. En tuomitse ketään, itse toimin tavallani. Mutta surukseni huomaan vihan siirtyvän usein myös lopulliseen tuomioon vaskitsan kanssa, jota ihmiset luulevat käärmeeksi. Sitä en ymmärrä. Jos ei tiedä, pitää etsiä silloin tietoa. Harvoin jos koskaan käärme hyökkää ihmisen kimppuun. Usein se joutuu äkkiarvaamatta kosketuksiin ihmisen kanssa ja paniikki saa sen puolustautumaan.  Niinhän tekee ihminenkin, eikö vaan ?  Metsässä liikkuessa järkevä pukeutuminen ja silmät auki ! No kukin tavallaan.