Alta kaarisillan, aatoksin jo ensi kesään.

Täällä taas askellan, vaan näänkö linnun lentävän pesään ?

Alta kaarisillan käy metsään tieni tää.

Päälle paksun risukon, askeleeni jämähtää.

Vielä on pystyssä vähän, mutta tää ei jää kyllä tähän.

Mittamiehet jo asialla käyneet ja merkkinsä puihin jättäneet.

Vasemmalla näkyy paljaat mäet, ensikesänä siellä ei kuku käet.

Ehkä joku tikkapoika tänne lentää, " eksyä se ei voi kummiskaan."

Muutaman kelon täältä löytää, muuten on tyhjää ja avaraa.

Muurahaiskeotkin rinteellä tässä, suojatta, paljaana taivaan alla.

Ovatkohan nekin helisemässä, vaikka neulusia on rakenteeksi kaikkialla.

Näkymä tuonne ja etulaidan puut,

niillä on yhteinen diili.

 Raha on se, mikä ratkaisee, eikä syyt muut.

Ja ratkaisu, se oli ?.....?, 

näiden YHTEINEN tiimi.

ps. surullista katsottavaa, ei enää mitään poimittavaa.

Korjaako luonto tavallaan ja anteeksi antaa ?

ps. tää vain minun kannanottoni

JATKOIN MATKAANI .....

Astelin hiljakseen metsätietä pitkin ootellessani isäntää palaavaksi sienimetsältä. Tulin pienelle ojalle jonka yli oli joskus kyhätty pyöreistä puita riukusilta. Istahdin siihen ja olin aivan liikkumatta ja hiljaa. Katselin pitkään kun pienet sisiliskon poikaset kävivät kurkkimassa parrujen välistä, välillä puikkivat jalkojeni alta kuin tutustuakseen minuun lähemmin. Juuri sillon täyteen lastattu perävaunullinen tukkiauto huristi penkkoja alleen tallaten ohitseni. Valvatinkukat taittuivat ja pikkuruiset koivut pudottivat jo lähes kaikki puoliksi irtonaiset lehtensä maahan. Olisivat kohta pudonneet itsestäänkin. Keräilin niitä, sekä katkenneita vanamonvarsia ja keskelle laitoin valvatinkukan. Tein pikkuliskoille ihmeteltävää. Kun menin kauemmaksi seuraamaan tilannetta, niin aina joku kävi tsekkaamassa tuon asetelman. Istuin pitkään parrusillalla ja mietin kaikenlaista.

ELÄMÄ ON !