Nro 65
PORTAAT

Kuva / runo-torstain haaste oli PORTAAT.

Tämä kissa istuu portaiden sivulle asetetulla tasaisella kivellä,
jonka tarkoitus on ollut helpottaa tupaankulkua myös sivultapäin.

Kuva on mummolani rappusilta,
ei minun mummolani aivan "oikeassa merkityksessä",
mutta kuitenkin, talon toiselta puolen.
Otettu menneeltä syksyltä kun tein karpaloreissun läheiselle suolle.
Tämä vanha rakennus on ollut tältä puolen tyhjillään nyt kolmisenkymmentä vuotta,
toiselta puolen yli 20 vuotta.
Tässä talossa on asunut veljekset ja toinen puoli rakennuksesta on äitini lapsuuskoti.

Talo on siitä erikoinen,
että sen omisti kaksi perhettä ja molemmissa oli 12 lasta
ja maatilojen raja tässä kohdalla kulki keskellä taloa.
On siinä ollut viskettä rajalla,
mutta ei paljon rajariitoja ainakaan kuulopuheiden mukaan.

Naapurin puolella on varmaankin käyty vielä kesän aikana,
koska vanhaan ruosteiseen pataan on kylvetty kehäkukkia,
joista viimeinen taitaa kukkia vielä ennen talventuloa.
Kissa istui rappusilla ja mourusi hyvänäpitoa
vaan ei kuitenkaan päästänyt viittä metriä lähemmäs.
Liekö ollut talon kissa aikoinaan vai lähitaloista,
mutta selvästi se oli osin ainakin villiintynyt.
Hyvinvoivan oloinen ja hyvässä karvassa se oli.
Oveen on aikanaan tehty kulkuaukko juuri kissalle
ja sillähän voi olla vaikka minkälainen hiirifarmi sisällä kaitsettavana,
ei se ainakaan nälkää ole nähnyt.

Pihamaa kasvaa pitkää ruohoa
ja rakennus on tullut matkansa päähän.
Seinät harmaantuu kuin elämäkin
ja jää elettynä taka-alalle ja muistoihin,
jotka nekin häviävät vuosien saatossa jonnekin kaukaisuuteen.
Muistoja lapsuudesta herättää tämäkin kuva
ja muistoissa on mukava piipahtaa aina silloin tällöin.
ps. kuva löytyy myös blogikirjoituksissani aiemmin

Runo-torstai

PORTAAT
Portaat taikka rappuset
ne harmaat on ja kuluneet,
saatossa vuosikymmenten,
satojen, tuhansien askelten.

Alas ja ylös, tullen mennen
matkassa sukupolvien
on kulkenut näillä pieni lapsi,
horjuen noussut harmaahapsi.

On äiti suuren katraan
lähettänyt tuuliin maailman
Näiltä portailta heitä siunaten,
jääden istumaan niille kiittäen:

elon melskeissä pystypäin.
yhteinen tiemme kulki näin.
Ei enää ole se tärkeää
mikä meistä jälkeen jää.

Vielä on pieni hetki taikaa
muistella mennyttä aikaa.
Luojalle kiitos kaikesta tästä
eletystä, hyvästä elämästä.

Ilo on olla ihminen
kokea, nähdä kaiken sen,
mitä elämä voikin antaa
sen lahjana tahdoin kantaa:

sitten on poissa,
aika ja portaat !