...
Perjantai-iltana käytiin uudella "lepakkolaavulla" evästelyn
ja makkaroidenpaiston merkeissä.
Ilta oli kaunis ja lämminkin,
sinitaivas ja valkopilvet tuulen matkassa.
Sama tukkasotkapoikue,
jonka näimme ensimmäisellä käynnillämme viikko sitten siellä,
uiskenteli rannan tuntumassa
meitä huomioimatta sen enempää.
Poikueesta oli enää neljä emon matkassa.
Mikä lie ollut kohtalona niille kuudelle,
jotka nyt uupuivat joukosta.
Rannoilla on paljon kyllä villiminkkejä ja järvessä haukia,
linnuista haukat varmaan verottavat myös niitä
ja kettujakin olen nähnyt maisemissa,
viimeksi juuri tänään poistullessamme kettu juoksi yli tien.
Tutkailin rantoja ja niiden liekoja löytääkseni
"Hugolle ja Helmille häätalon ja kotikannon".
Häitä vietetään vielä tämän kesän aikana myöhemmin syksyllä.
Tällainen oli vedessä kolmen metrin päässä rannasta
ja sen päätin sieltä onkia viikonlopun aikana ylös.
Se ei näyttänyt vaikealta , mutta osoittautui myöhemmin sellaiseksi.
...
Lauantai-iltana satoi aika kovasti, koko iltapäivänkin oli satanut tasaisesti.
Palasimme iltasella nostamaan tätä kantosta, mutta ongelmia syntyi heti kohta.
Saappaiden varret eivät alkuunkaan riittäneet,
vettä kun oli lähes metri ja ranta syveni äkisti.
Vesi "valehtelee syvyyttä ja matkaa".
Saappaat täynnä vettä ja housut pois kintuista, siltikin kaikki märkänä.
Kanto ei ollutkaan mikään pieni,
painosta puhumattakaan vettyneenä se painoi varmaan yli sata kiloa.
Lisäksi juuret sojottivat sinne tänne,
joka hankaloitti sen nostoa korkealle rannanpenkereelle, jossa oli oksia ja risuja.
Saappaat oli vettä täynnä olevana epämukavat,
joten otin ne pois, mikä oli virhe.
Kantoa nostaessa pikkuvarvas oli pienen oksan päällä
ja kun sitä nostin, painoin vaistomaisesti jalkani myös maahan.
Pikkuvarvas murtui ja meni aivan mustaksi turvoten kovasti.
Kipu oli siinä tilanteessa toisarvoinen juttu.
Jatkettiin hommaa kun kerran oli aloitettu, se vietiin myös loppuun.
Muovin päällä kantoa vedettiin kymmenen senttiä kerrallaan
kiertäen suuri mäki ja toinen mäki vedettiin ylös samalla tapaa.
Olisipa ollut piilokamera jossain ja nähnyt koko homman.
Siihen odottamaan sitten seuraavaa aamua ja kotiavientiä.
Kyllä oli Ruskallakin siinä ihmettelemistä tuossa touhussa.
...
Sunnuntaiaamu olikin sitten sateinen ja harmaa.
Peräkärryn kanssa matkaan aamutuimaan ja Ruska mukaan.
Sillä on niin hauskaa juosta mäkiä ylös alas meitä paimentaen.
Tukkasotkapoikue oli taas rannassa.
Uiskentelivat hiljalleen rantakaislikossa,
poikaset emonsa vanavedessä,
ja välillä kaikki nousivat lepäämään ja sukimaan höyheniään
pinnassaoleville liekopuille.
Ne ovat kyllä mukavia luontokappaleita
mutta ihmettelen niiden kesyyttä,
koska meillä on koira mukana.
Ne ei välitä siitä tippaakaan,
niinkuin muut sorsalinnut,
jotka varoittelevat poikasiaan
joskus kulkiessamme rannoilla.
Ruska ei ihme kyllä koskaan hauku niitä.
Se vain katselee ja ihmettelee.
Tikkaemo tikuttaa poikasilleen
kyllä varoitusta läheisessä rannan puussa
ja sen Ruskakin huomioi,
vaikkakin emo käy pesällään
syöttäen poikasiaaan siitäkin huolimatta,
että Ruska istuu puun alla.
...
No, kanto saatiin hyvin kärrylle ja kotiin.
Pestiin sitä painepesurilla enshätään
ja loput sitten käsipelillä oikein harkiten ja varoen.
Siinä se on nyt katottuna yhdeltä kantilta.
Kuivukoon jonkin aikaa, on helpompi siirrelläkin sitten.
...
Sattuihan sitä sitten muutakin
siinä lauantain nostotouhuissa.
Kännykkä oli uinut vedessä taskussani tämän järven sinisessä sylissä,
ties kuinka kauan aikaa,
jonka asian huomasin vasta illalla
riisuessani ja selvitellessäni märkiä vaatteita.
Se oli täynnä vettä koko toosa ja pimeänä.
Kaikki auki ja kuivatukseen
vaan ei mitään virtaa ei tekstiä,
Ei sitten mitään havaintoo,
joka olisi viitannut eloon sen kuoren sisuksissa.
Asia vähän harmittikin, ja sitten taas ei, uudeksi olisi muuttunut.
Kun tekohengitystä oli annettu jos milläkin lailla,
se osoitti virkoamisen meininkiä.
Ensin kysyi pinkoodia, jonka saadessaan herjasi sen olevan väärä.
Olisikohan se sitten aprilliä, kun on hääpäivämme numero.
Olleet niinkauan kuin olen kännykän omistanutkin,
eikä ole ennen valittanut salasanan virhellisyydestä.
Välillä se taas käski asettamaan SIM-kortin ja toisinaan sanoi sen olevan viallinen.
Vain hätäpuhelut sallittuja vaikka kenttääkään ei ollut koko aikana.
Kyllästyin sen kiukutteluun ja asetin kuivumaan kaikki osat,
joita irti sain pesuhuoneeseen lämpimään yön ajaksi.
Etukuorta en saanut irti ja sen väliin pingotin tulitikun samalla miettien,
miten kameran siinä hommassa käy.
"Oliskohan se ollut vaan loukkaantunut ja kylmissään"
kun aamulla oli niin yhteistyöhaluinen ja toimi moitteettomasti.
En sitä sitten hylkääkään vaan pidän kaverina,
mutta varon sitä enää uittamasta reissuillani.
...
Sunnuntai-iltana sitten vielä käytiin uudestaan laavulla iltateellä
kun ilta muodostui niin kauniiksi,
vaikkakin matkaa tulee yhteen suuntaan lähes 40 kilometriä.
Rannalla oli Ruskankin kiva kaivella ja juosta puhtinsa pois.
Sillä on vapaus täällä ilman hihnaa
ja siitä se nauttii pennun luontaisella riehakkuudella.
Välillä on sitten levättävä.
Silloin voi seurailla hetken rauhassa ympäristön muuta elämää.
Uni maittaa niinkuin pienillä lapsilla aina autossa tekee.
Kanto on nyt kotona ja häävalmistelut voi alkaa.
Kommentit