Mielikuvituksen  maailmassa,

lapsen unessa, unien ihmemassa,

syntyi tämä tarina:

Etanan koulumatka

Kylläpä tänään vettä satoi,

etana-Eikka maassa matoi.

Yöllä näki se unta,

" tänään ei sada lunta. "

Päätti lähteä kouluun

kun vielä on aikaa jouluun.

Halusi oppia lukemaan,

ihan itse kirjoittamaan

pukille toivomuskirjeen.

Näin se ajatteli itsekseen.

Vaarana vain on liikenne,

ei auto noudat sääntöjä sen

Kadun yli pitäis mennä,

mutta entäs, jos ei ennä

ja autolla vauhti kova ?

Liian kaukana turva, tuo oja.

Siinäpä vasta iso pulma,

vaarana kyllä tapaturma.

Mutta

tuoltahan tulee tyttönen,

juoksee hiukset hulmuten.

Kysynpä siltä neuvoa,

voisko se auttaa minua.

Heippati hei, sinä pikkuinen,

olisitko niin kiltti minulle

ja auttaisit yli kadun,

niin kerron sulle sadun.

Oi, kiipeäpäs kädellein,

sitten tehdään näin.

Ilmojen halki lennetään,

kouluun ajoissa ehditään.

Kadun yli matka johti,

pientareelle nokkosia kohti.

Siellä jo paljon oppilaista

odotti puskassa kavereita.

Tunti alkoi nimenhuudolla,

onko kaikki paikalla ?

Tyttönen potkii peittoaan

ja herää sitten unestaan.

Katsoo mummia kummissaan.

Oliko kaikki unta vaan ?

Eikka-etanan vai tyttösen,

vaiko satua molempien !