KELVOTTOMAN KIRJAILIJAN- seuran jäsen

http://susupetal.vuodatus.net/blog/1387019

Elämänkertaa kirjoittamaan aloin,

muistikuviani ekoja muistellen.

Lapsuuttani kun paljain jaloin

juoksin pihapolkua kompuroiden,

Elämäntaidon alkeita opetellen.

Polvet verissä ja silmät kyynelissä.

Kirjasintyyliä sitten mietiskelin,

kirjaani sopivaksi aattelin.

Valinnanvaraa kyllä löytyy,

sääntöjäkö noudattaa täytyy ?

Ei, ei kait, ei minun ainakaan.

Kirjoitanhan tätä itsellein vaan.

Käsi kirjoittaa tekstiä,

sitä ei tarvitse miettiä.

Fontit ovat vähän kuin mieliala.

Sen myötä käyttäytyy käsiala.

Omalla kädellä kirjoitettuna.

Joskus sievänä kaunona,

toisinaan tikkukirjaimina

tai hienosti tekstattuna

se piirtää isot ja pienet,

sirot, kauniit, hentoiset,

kaikenlaiset kirjaimet.

Koukerot, kaaret, pisteet,

tavut, sanat ja lauseet.

Kukin löytää paikkansa,

ehkei aina oikeaansa.

Joskus

sanat näyttävät nauravan,

toisinaan melkein kaatuvan.

Minäpä en siitä välitä, en.

kahdella ämmälläkin sen

mä kirjoitan sydämmen.

Nyt ja aina, huomaatte sen !

Aika se välillä jurmottaa,

käsialaani kurmottaa.

 Elämänkohtaloissa

tuntuu kuin

hiekka tiimalasissa

ois joskus kostunut.

Vuosien vieriessä sakkautunut.

Kirjaimia valuu hidastellen

ja käsiala piirtyy pätkien.

Se on elämän tosiasiaa,

se on elämisen faktaa !

Realisti, ken sen huomaa !