" Neljän tuulen polulla "

tää kvartetti muistui mieleeni.

Pienen linnun haasteeseen se ehkä sopisi.

Päivänä tuona oli syystalven sää,

ja järven kantta peitti osittain jää.

Neljä puuta siinä lähekkäin,

keskustelivat innokkaasti näin:

minusta tietenkin juttelivat,

- ehkä vähän -

ilkikurisestikin haastelivat.

Koivu

jutun sitten aloitti,

tuttavuudestamme kertoili.

Ensitapaaminen tällä rannalla,

oli kevät ja lehteni hiirenkorvalla.

Oltiin molemmat silloin nuoria,

nyt on kulunut siitä jo vuosia.

Elämän tuulissa naarmuja

on meillä nyt kummallakin,

mutta niinhän kuuluu ollakin.

Kataja

 jatkoi minusta juttuaan

ja pidätteli nauruaan.

Ette usko,

kuinka osuva onkaan,

viitaten tähän postaajaan,

tuo vanhankansan sanonta:

joka " kuuseen kurkottaa,

se katajaan kapsahtaa."

Se on nähty ja ollut ihan totta.

Kesällä hän kuvaili korkealta,

hämppyä kaverini kuusenoksalta.

Ote lipsahti ja kuinkas kävi.

Katajainen, pisteliäs fakiirikäsittely, 

rantavedessä sitten viileä hoitokylpy.

Penkka jyrkkä oli kovin,

oma vikas, nauroimme tovin

me kaikki tässä rantatöyräällä.

Kamera säästyi, ei hätää täällä,

tuumaili postaaja, onhan nyt kesä.

Nousi ja katseli järven puolta,

mutta tuollahan on linnunpesä.

Sitä ei havaitsekaan polulta tuolta.

Kuusi

tarkemmin selvitti asiaa tästä.

Peippoystäväni kävi kyselemässä

josko rakentaa sais pesän

suojaaville oksilleni tähän.

Minulle se sopi, touhuivat somasti

ja nautin koko kesän siitä kovasti.

 Leppä

kertoili juttua viimeisenä.

" Minulle kasvaa lehdet sydämminä. "

Järvelle tullessaan kuvaa hän niitä,

eikä kymmenenkään sille riitä.

Onkohan niissä jotain erikoista,

minä en kyllä ymmärrä moista.

Olen kyllä niin otettu tästä

ja kiitollinen hyväksynnästä.

Kokemuksia on noita huonojakin,

muilta polun kulkijoilta tietenkin.

Kukintani, urpuni allergiaa,

se monille keväällä aiheuttaa.

Mutta että minutkin, joku joskus huomaa.

Se on todella ihanaa !

Hyvä on tässä puiden kasvaa,

vuodenajat upeat, ne aina vaihtuu.

Yhdessä tuumataan ja ääneen se sanotaan:

Luonnossa astellen taas sitä jaksaa,

ja hieman paremmalta arkikin maistuu.