SYDÄNHUONEESSA, OVI LUKOSSA

On myrskynnyt, on tuiskunnut.

On rakeita satanut ja tuuli kasvojani piiskannut.

Polku sydämmeeni on tukossa, sydämmeni ovikin lukossa.

Olen onneton, mutta onnellinen. Onpa outoa.

Miten se voi olla näin, kyselen itseltäni ?

Lempilintuni punarinta, lentää edessäni pieni sydän nokassaan.

Sydämmessä lukee: sinä, sinä ja minä !

Lumisade laantuu ja istahdan tuiskunneelle lumipenkalle,

eikä minua palele lainkaan.

En pelkää tuiskua en tuiverrusta.

"Sinä, sinä ja minä ", tirskuttaa punarinta taas.

Ihan niin, niin se on, vastaan minä hymyillen.

Antaa tuivertaa, antaa sataa, voimani viel takaisin saan.

Minulla on kikka tuohon asiaan,

eikä se ole Marttojen niksikirjasta.

Palautan itseni " tehdasasetuksiin."

Käperryn sikiöasentoon, nukun hetken valkealla lumella.

 

Herätessäni katson " sydämmeni ikkunasta. "

Olenkin ollut koko ajan suojassa, myrskyltä turvassa.

Unta se vain olikin, Luojalle kiitos !

 

On ihana avata ovi takapihalle kesäaamuna kello viideltä

ja astua viileälle, kastepisaraiselle, pehmeälle nurmikolle.

Voi toivottaa uuden päivän alkavaksi kaikkine haasteineen.

Niin se vain on !

 

ps. hassuja on nuo unet ja tuo ristiriitainen tunne olla kylmässä, mutta ei palele !

Ja lempilintuni, ripakinttu, pikisilmä punarinta lensi piha-altaalle juomaan

kun takapihan rappusilla join aamukahviani.