Muistoissa

Omat "lapset" ovat aina kauneimpia
ja parempia kuin naapurin kakarat, niin meilläkin !

KYLÄN KAUNEIN, missityyppiä,

sen tietävät kaikki

on meidän

Seropi- koiramme, rotu vailla vertaansa.
Kohta 14-vuotias vanhapiika-neiti,
jolla on jo paljon vanhuudenvaivoja.
Paljon lääkkeitä omassa dosetissa,
mutta jaksaa vaihtelevalla menestyksellä
innostua vielä monesta asiasta.

Kipuja on silloin tällöin monestakin syystä ,
mutta ei jatkuvaa kiputilaa,
jotta elämä olisi vaikeaa.
Kipulääkkeet auttavat jos niitä ei syö jatkuvasti,
muuten ne vie vatsakalvon verille
ja saavat aikaan kovan tulehduksen.
Sekin on koettu ja siitä selviäminen vei kauan aikaa.
Lääkäri käy kotona parin viikon välein ja soittelee välillä kysellen vointia.
Vanhuus tuo mukanaan monenlaista.
Aistit huononevat ja niistä tärkeimmät
kuulo ja näkö ensimmäisenä.
Kuulo on mennyt lähes kokonaan
ja sen huomaa nyt selvästi siinä
kun tulee kotiin.
Ennen kun tuli pihalle niin ilo näkemisestä kuului oven läpi,
nyt saa tulla sisään millaisella ryminällä vaan
ja touhuta vaikka tunnin,
ennenkuin se jonkin terävän äänen kuultuaan
nolona herää ja ihmettelee
ollaanko sitä kotona sittenkin.



se on meidän koiruli...
 
Kaksikarvainen, paksu aluskarva ja päällä pitkää sileätä,
pussihousut, häntä ei enempää voisi olla kippuralla.
Helikopterikorvat, vahvat tassut,
kuono kuin susi-pystykorvalla.
Luulevat sitä usein susikoiran pennuksi vieläkin,
värit kun viittaavat siihen,
vaikka kooltaan on vain pysykorvan kokoinen.
 


joka pitää vedessä kahlaamisesta, muttei uimisesta,
etsii tässä kiviä pohjasta, mutta ei uskalla mennä veteen.
Syy löytyy varmaan traumasta lapsuudesta,
niinkuin aina ihmisilläkin, sanotaan !

Aivan pienenä veneessä ollessa se hyppäsi peilikirkkaalle,
tyynelle vedenpinnalle
luullen sitä varmaan ties miksi vahvaksi alustapinnaksi.
Raukka pelästyi ja meinasi hukkua !
Siitä syntyi pieni paniikki niin sille kuin meillekin ,
eikä se sen jälkeen ole vedessä uinut.



rannalta se kahlaa veteen jonkun matkaa,
ja painaa pään veden alle ottaakseen sieltä kiven



eikä väliä, vaikka korviinkin menisi vettä.



ja sitten se kivi on " merkattava ", että se on minun.

Tämän leikin se muistaa aina rannalle mennessä
ja komentaa heti heittämään kiven veteen
jos ei sieltä itse löydä niitä.

ps. kaivelin, katselin vanhoja postauksiani.