Pienet kädet kurkottaa,

vielä ei kiinni saa.

Sitä mitä haluaa,

 vielä täytyy kasvaa.


Pienet jalat varvistaa,

pituuutta näin lisää saa.

Kyllä lapsi oivaltaa,

miten tuosta otteen saa.


Somat huulet juttelee,

lapsen kieltä puhelee.

Mikä on sanojen tarkoitus,

meille se vielä on arvoitus.


Silmät , kirkkaat katsovat,

ne ilon, riemun kertovat.

Joskus itku tulla saa,

heti kohta nauretaan.


Lapsi oppii kaiken aikaa,

lapsi tutkii joka paikkaa.

Laatikoihin käy istumaan,

kattilat kolisee lattiaan.


Kun on sitten puuron aika,

ruokalappu eteen laita.

Itse saa hän yrittää,

kohta lautasella tyhjää.


Vatsa täynnä, hyvä olla,

leikki jatkuu permannolla.

Palikoista rakennetaan,

isä ihan vähän auttaa,


jotta talo aikaansaadaan

ja ovikin siihen laitetaan.

Lego-kukat ovesta,

palaa ulos katon kautta.


Possun vaaleanpunaisen,

vatsa täyttyy 

ja mistä tietää sen ?

No,

possunmahaan menneistä,

suurensuurista "penneistä".


Silloin possu ääneen kiittää,

sen vatsa täytyy tyhjentää.

Leikki yhä uudestaan,

pientä tyttöä kiinnostaa.


Mutta tää on helppo juttu,

vanha lelu, merkki tuttu.

Puusta tehty, kotimainen,

käännettävä ja erilainen.


Pitää lyödä vasaralla,

puisella ja punaisella.

Tappi painuu sitten alas,

helppo tapa, silti paras.


Pieni käsi, ei riitä voima,

isän sormee avuks koita.

Sillälailla kaikki sujuu,

leikit monet, aika kuluu.


Lapsi nauraa, iloitsee,

leikin myötä riemuitsee.

Oppii uutta aina  innolla,

kokeilee mielenkiinnolla.


Iltapuuro, maito sitten,

unipukuun jälkeen sen.

Nukkumatti on jo täällä,

oottaa sängyn päällä.


Isän, äidin suukko vielä,

kohta ollaan unten tiellä.

 Kuvat henk. koht. blogissani