Sormustinkukka ja nokkonen

Olipa kerran kukka kaunoinen.

Sormustinkukka oli nimi sen.

Pihapenkistä maailmalle,

karkas se interreil-matkalle.

Takatontille tuulen matkassa

löys määränpään, aloitti kasvunsa.

Kesän alkaissa huomasi sen,

oli yksin, joukossa nokkosten.

Oletkos missi vai mikä liet,

 kun kauneudellas huomion viet ?

Ei, ei, kiitos kohteliaisuudesta.

Olen kukka ujo, mut pidän sinusta !

Myrkyllinen oon, minua pitää varoa.

Lapsillekin sanoa, ei saa koskea !

Älä sure, sinussa paljon on hyvää,

moni tuntee kiitollisuutta syvää.

Pihapiiriä sinä kukillas kaunistat

ja monia ihmishenkiä pelastat.

Siinä on monilta moneksi,

hyviä pointteja tarpeeksi.

Ennen minäkin surin asiaa monta

varttani rumaa, asua vaatimatonta.

Asiaa toiselta kantin mietin,

niinhän voit tehdä kyl siekin.

Etsitään itestämme ne hyvät puolet,

iloitaan niistä, tuuleen pois huolet.

Onhan meistä hyötyä monelle,

iloa ja apua hyvinvoinnille.

Minähän olen " pelkkää rautaa ",

mutta poltettani varokaa !

Voimayrtti oon kuivattuna,

minusta tehty on myös narua.

Olen ravintokasvi monelle,

alkukesän perhostoukille.

Niitä ruokin, kasvatan satoja,

ihailla voit kauniita perhosia.

Moni pelkää pistävää lehteäni,

ja siten välttää läheisyyttäni.

Kirjoittajalta kannattaa kysyä,

sämpytaikinassa olen lempeä.

Näin kun kerron, en ylpeillen,

- meilläkin -

on paikkamme, tiedäthän sen !

Kasva kauniina siinä vierelläin

ja sanoa sulle nyt tahdon näin:

uskothan sen, oon ystäväs aina,

me ollaan me, meit ei huolet paina !

unelmikko- 21

ps. liian pitkä, tiivistelen huomenna