HUGO ja HELMI ovat huovuttamani hiiret muutama vuosi sitten.

Leikittelin niiden elämää mielikuvissani
 ja aloin kirjoittamaan pieniä tarinoita
 ja runoja niiden elosta ja olosta
"NOKIHOVISSA".
Olen ajatellut  ja aloittanutkin suunnittelun
 ja valmistelun niiden asuinpaikaksi suojaisaan pihanurkkaukseen.
Nokihovi on palanut vanha kannonkuori
 ja lisärakentamista jatketaan muilla kannoilla tarpeen mukaan.


Tarina alkaa Kuusamosta 7/2006




Hugon ja Helmin rakkaustarina

Asusti kannonkolossa
nuoripoika Hugo-hiiri.
Apilapellon laidassa
kodissansa, katolla tuuliviiri.

Yllänsä pellavapaita harmaa
mietti mielessänsä hän:
jotain täytyis tehdä varmaan,
jotta löytäis jostain armaan.

Unelmistain totta teen,
sydän kaipaa ystävää.
Jos löytäisin hiirineitosen,
elo ihanaa ois,  EI IKÄVÄÄ .

 Amor kuuli toiveen tuon,
kun kaipuu rinnan täytti.
Hugon ohjas neidon luo,
rakkaus polun näytti.

Se kuuli soiton vienon,
pienten sinikellojen.
Hugo riensi yli pellon,
luo kelloin sinisten.

Huomenta, sinä tyttökulta,
kysynpä sulta yksintein:
otatko kesäiset kihlat multa
ja tulet mun vaimoksein?

Oi, tulithan Hugo, prinssini,
mä kyllä jo ootinkin sua.
Tuun, tuun koko sydämmelläni.
Tais Hugo ja Helmi rakastua.

Rakennetaan isompi kotikolo,
monta huonetta lapsillemme.
Siel on meillä lämmin olo,
paljon rakkautta toisillemme.

Viljellään sitten yhteistä peltoa,
apilaa ja sinikelloja.
Voidaan vanhana tarinaa kertoa
ja muistella nuoruuden aikoja.

Jos elämä joskus toisi surun,
ei meitä se lannistaisi.
Keräten jokaisen ilon murun,
minä Sinua, sinä minua,
AINA RAKASTAISIN !