Elämäni tilkkutäkki

Napanuora kun katkeaa,

siitä se "kudonta" alkaa.

Siellä, täällä suruja tummia,

vaaleat valoa, antaneet toivoa.

Kirjavassa lapsen leikki,

pastelleissa nuoruus,

rakkauteen oli se reitti.

Perhe ja ajat kiireiset,

työt ohi, ajat uudet.

Välillä kangas paksumpaa,

toisinaan niin ohuelta

näyttää joku tilkunpala".

Silloinkin elämä kantaa.

Sitten vapauden

ELÄMÄ

soi minulle toisenlaisen.

Eläkkeelle, uutta eteen,

katson tänään eiliseen.

Eteeni levitän peittoni,

näen siinä elämäni.

Sen parhaat tähtihetket,

aallonpohjat, harharetket.

Joku kysyy, tekisinkö toisin,

uudelleen jos elää voisin.

Ei, en niin tekisi,

tämä on minun peittoni.

Jos toisin tekisin,

vieras silloin oisi peitto

ja itselläni outo olo.

Kuinka voisinkaan

sen alla unta

mä saada  lainkaan.

Se vain on niin

ja niin sen kuuluu ollakin !